Picture of Rohje website on a MacBook and iPhone screen

Auta meitä uudistamaan verkkokauppaamme – saat -30€ alennuksen

Aloittaessamme toimintamme vuonna 2018 loimme käytännön syistä kaksi verkkokauppaa, toisen suomalaisille ja toisen ulkomaisille asiakkaille. Kuluneen vuoden aikana toimintamme kasvaessa isommaksi ja kansainvälisemmäksi hyödyt kahdesta verkkokaupasta kuitenkin jäivät yhä vähäisemmiksi ja päätimme, että meidän on aika uudistua. Kuluneen lokakuun aikana teimme isoja muutoksia verkkokauppaamme ja yhdistimme suomalaisille ja ulkomaisille kuluttajille suunnatut verkkokaupat yhden domainin alle palvellaksemme asiakkaitamme ympäri maailman mahdollisimman hyvin. 

Nyt meillä on vain yksi siisti verkkokauppa, joka löytyy osoitteesta www.rohje.com. Sivun oikeassa alareunassa sijaitsevasta kielivalikosta voi kieleksi valita suomen tai englannin ja valuutaksi eurot, dollarit tai punnat. Helppoa kuin mikä!

Jotta asiakaskokemus verkkokaupassamme olisi mahdollisimman miellyttävä kaikille asiakkaillemme asiointikielestä riippumatta, tarvitsemme myös teidän apuanne! Koska englannin kielen taitomme ei aivan kaikkeen taivu ja suomalaisen rallienglannin kaunis sointu saattaa särähtää verkkokaupan englanninkielisillä sivuilla, pyydämmekin teidän apuanne englanninkielisten sivujen optimoinnissa. 

Spottaa meille käännösvirhe tai kääntämätön sivu englanninkielisiltä sivuiltamme, niin annamme sinulle -30€ alennuksen vapaavalintaisesta kellosta! 

Kampanjan tavoitteena on tehdä verkkokauppamme englanninkielisistä sivuista mahdollisimman selkeät ja helposti ymmärrettävät, jotta verkkokaupassamme olisi mahdollisimman mukavaa vierailla ja tehdä ostoksia. 

Kampanjan ohjeet ovat seuraavat: 

Lähetä meille 11.11.2021 mennessä kuvankaappaus sekä verkkosivulinkki verkkokauppamme englanninkielisille sivuille, jossa kääntämätön teksti tai käännösvirhe sijaitsee. Vinkit voi laittaa meille sähköpostitse osoitteeseen info@rohje.com, Facebook-messengerissä tai Instagram directissa. Kirjoita viestiin otsikoksi “Parannusehdotus verkkosivuille” ja anna käännösvirheen kohdalla lisäksi ehdotus siitä, miten voisimme sitä parantaa. 

Vastineeksi vinkkauksesta annamme sinulle -30€ alennuksen, jonka voi käyttää yhden kellotilauksen yhteydessä. Alennusta voi käyttää kaikkiin kelloihimme. Huom! Alennus ei koske rannekkeita tai lahjakortteja! 

Alennuskoodi on voimassa joulukuun 2021 loppuun asti. 

Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Pidätämme oikeuden olla antamatta alennusta, jos virhe on jo spotattu tai se ei täytä tempauksen ehtoja. 

Toimi nopeasti, helpot käännösvirheet huomataan ensimmäisenä!

Kiitos avustanne ja tsemppiä virheiden spottailuihin<3


Saattaisit olla kiinnostunut